torstai 27. joulukuuta 2012

Joulu, tuo juhlista jaloin, tuli ja meni. Myönnän olevani jouluihminen henkeen ja vereen, koristan kodin ja leivon, perinteitä noudatetaan kaikessa  joulun ruoista ja leivonnaisista  aina saunomisiin ja joulurauhan julistuksen katsomiseen, muuten ei joulu ole mikään oikea joulu. Tämä vuosi teki kuitenkin yhdessä asiassa poikkeuksen, meillä ei lahjoja jakanut pukki, eli kerta se on ensimmäinenkin! lapset on jo isoja, nuorinkin täyttää keväällä 18, mutta  kyllä meillä pukki nähtiin, sitä ei voi välttää, sillä useisiin perheisiin pukki lähti matkalle tänävuonnakin tästä osoitteesta, mikä on traditio jo sekin. Aina tuo mies on pukin virkaa jouluisi hoitanut muutaman perheen verran, mutta kun lapset kasvoivat , lisääntyivät myös pukki keikat, nyt ne vievät reen kyytiin paitsi miehen myös  pojista vanhemman, eli harmaaturkkista sekä punapukuista pukkia  puetaan meillä joka vuosi, joka vuosi pukit  mahduttavat reitin varrelle myös yhden maksuttoman hyväntekeväisyyskeikan, jonka kohde on jonkinsortin hoitolaitos. Laitan tähän muutamia joulukuvia mukaan, ylinnä mun suosikki koriste, tuo valkoinen tonttu, jonka sain synttärilahjaksi jokunen vuosi sitten(joulukuussa kun  olen syntynyt ja kaikki tietää mun jouluhulluuden, niin usein se näkyy myös lahjoissa:D )

Joulukuusessa on mittaa kaksi ja puoli metriä, olishan se varmasti isompikin, mutta kun katto riiivattu tulee vastaan..


Keittiössäkin pitää olla kuusi, mutta vaan ihan pöytämalli



Ja joulukakkuun tein tietysti jouluaiheiset koristeet sokerimassasta, ainoastaan havut olivat kestokoristeita kun aika loppui kesken, pikeeristä  sekä sokerimasssasta saa toki tehtyä myös havuja, on vaan hiukan aikaavievää puuhaa ja jotenkin joulunaikaan on tuo aika välillä kortilla.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Perustin sitten uuden blogin leipomuksille ja sokerijutuille, eli Sokerikukka nimen alta löytyy kaikenmaailman kakkujuttuja, tänne taas laittelen muutakin
 Mies joka meillä asuu otti kuvan tontin laidalta, hieman se on heilahtanut(siis kuva :D ), siitä just tunnistaa meillä kamerantakana olleen henkilön, mutta näkyy siitä kumminkin, että pihamaalle ei enempiä valoja tarvita, kuvassahan ei toki näy kaikki valot...Jouluvalmistelut jatkuvat, ja remonttikin on edennyt, lattia on siis saatu viimein asennettua, ehkäpä  on toivoa, että listat ja ovenpieletkin  valmistuu jouluksi, jos ei tämän vuoden niin sitten jonkun muun vuoden jouluksi, tämä päivä menee synttäreitä juhliessa, omia nääs, vaikkei tässä nyt enää  ole paljon juhlimisen aihetta :)

tiistai 11. joulukuuta 2012

 
 
Joulu hiipii hiljaa nurkkiin, eteisessä se on jo selvästi nähtävissä, keitiössäkin on köynnös sekä tuo ikivanha joulukalenteri johon lisätään koristeita joka päivä, tai siis lisättäisiin jos muistettaisiin :D
 
 
 
Tänään on se päivä kun leivon joulutortut, aamupäivä meni asioilla kaupungilla, ja fysioterapiassa. Eilisen illan saavutukseksi jäi kolmannen sokerivauvan pukeminen , nyt menee  vauvatehdas kiinni tältä vuodelta ellei sitten satu jotakin ihan pakollista tapausta ;)
 

 
 

lauantai 8. joulukuuta 2012

Oikeesti meinasin perustaa leivontablogin, mutta hei, miksei nuo hiton tekstit ole ymmärrettävässä muodossa(lue SUOMEKSI), mikä on favicon tai gadget tai atribution????? :O  voiko olla enää älyttömämpi systeemi, murr..no, ehkä muokkaan sitä profiilia sitten kun jaksan, nyt ei vois mitkään kikkailusanat paljon vähempää kiinnostaa. Eli sokerijutut tulee edelleen tänne kunnes siirryn joulukoristeluun ja remontin kuvaukseen, mikä onkin juttu sinänsä, näin joulun alla onkin varsi mukavaa hyppiä juuri tasoitetun lattian yli ja silleen, tuskin valmistuu jouluksi vaikka piti...
Kohta onkin aika siirtyä sokerijutuista suolaisiin ja joululeivonnaisiin, niissä ei tosin ole haastetta kun pysytään perinteisissä ja ne syntyy vaikka silmät ummessa, mutta tänäviikonloppuna vielä teen loput koristeet mitä tilauksessa on sekä parit omat jutut. Aamulla tein sokeriprinsessan, yksi ruuhkavauvoista on siis vielä vailla asusteita, kai mää sen jossain välissä tekasen :)


 

perjantai 7. joulukuuta 2012




Luminen päivä tänään, ulkoilu ei paljon nappaa joten pitää keksiä muuta puuhaa..
täytynee perustaa joku leivonta blogi, alkaa kohta olemaan kuvat järestään jotaan kakkuja ja sokerimassa koristeita, no, töiden jälkeen istahdin alas ja tein yhden vauvan valmiiksi, kaksi odottaa vielä vuoroaan, ehkäpä huomenna jos lumisade jatkuu :D

torstai 6. joulukuuta 2012

Hyvää Itsenäisyyspäivää


Ilta pimenee jo, pitänee mennä sytyttämään lyhdyt pihalle. Itsenäisyyspäivän ilta kuluukin sitten katsellessa millaisen diskon se Niinistö on oikein järkänny. 
Kun lumi on peittänyt puutarhan, niin pitää tyytyä näihin sokerikukkiin, leivoin perinteisen mansikkakermakakun ja päälle ruusuja, krysanteemi ja lippu joka ei meinannut suostua liehumaan :)

tiistai 4. joulukuuta 2012

Oi ihana joulunaika alkaa tästä! Meidän tiellä  aloitetaan Joulun odotus perinteisesti sytyttämällä koko tien pituudelta roihut klo. 17.00 aina ensimmäisenä adventtina, myös pihat ja talot puetaan juhlavalaistukseen, omaksi sekä kanssaihmisten iloksi, tapahtuma on saanut valtaisan suosion ja kerää runsaasti yleisöä ilman mainostamista. Roihuja oli tänävuonna 250 kappaletta :)
Jääkukkia kasvihuoneen ikkunassa
Kasvihuone juhlavalaistuksessa, kuva on vaan sanoisinko hieman tärähtänyt :D

 Sokerileipurin hommat jatkuu ja sokerivauva osastolla on pientä ruuhkaa, tässä kolme  uunituoretta vauvaa , kunhan kuivahtavat niin saavat vaatetta päälle ym. asiaankuuluvia härpäkkeitä :) Tänään pitäisi valmistaa lisää valkeita joulutähtiä, punaisia ruusunmarjoja sekä lumihiutaleita sokerimassasta, niin että mukavaa puuhaa tiedossa  :D