sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Allas siis odottaa sulamistaan, ja me myös. Sitä odotellessa laitan vanhan kuvan kesäisestä päivästä altaalla


Me asutaan sellaisella seudulla missä "vettä on vaan äiteen silmäkulmassa" kuten paikallinen sanonta kuulu ;) Siis oikeasti, täällä tuhansien järvien maassa on paikkakunta jossa ei järveä ole, ovat juuttaat kuivannet se ja pistäneet pelloksi, mikä nykyään on vallan pöyristyttävän kuulloinen teko..tästä voikin päätellä, etten ole syntyperäinen paikkakuntalainen, minun kotopaikalla oli yhessä kylässä vaatimattomat kolme vesistöä joista valita uinti- ja kalastelu mestat. No, anyway, mies joka meillä asuu halusi altaan kun oli siihen tutustunut eräällä kaverillaan(paikkakunnalla on melko taajassa altaita, johtuen em. järven puutteesta, saattaa tuo paikallinen allaskauppakin kyllä jonkunverran vaikuttaa asiaan), minä oli kyllä hieman vastaan, johtuen kauhistuttavasta ajatuksesta suuren kuopan kaivamisesta pihalle. Lopulta mies onnistui luvan tinkimään käyttäen törkeästi avuksi lapsityövoimaa tuossa kinuamisvaiheessa. Eräänä kauniina päivänä pihaan ilmestyi sitten suuri kuoppa, minä jouduin poistumaan työn äärelle kesken kaivuun, ja oho, palatessani duunista huomasin, että pihassa olikin kaksi suurta kuoppaa :O Tässä vaiheessa vasta mies kertoi, että altaan viereen tulee myös saunarakennus. Allas ja sauna(joka paisui lopulta mökiksi keittiöineen ja muine hilavitkuttimineen)valmistui viimein, ja nyt taitanee olla altaan viides vai oliskohan jo kuudes kesä, eikä yhtä ainoaa kertaa ole kaduttu tätä investointia, käyttöastekkin on pysynyt erinomaisena vuodesta toiseen, myös mökin osalta. Allas on peitettynä joulukuusta helmi/maaliskuulle, muun ajan se on käytössä säästä ja lämpötilasta huolimatta, oli se sitten jäässä(avanto) tai lämpötilan ollessa + 30 raatia. Vuosien myötä allas on aidattu ja kuvassa näkyvä kota on historiaa, se poistui viime keväänä pyöräkuormaajan piikeissä killuen kaverin iloksi, ja tilalle mies teki itselleen autotallin varastotiloineen. Allas on kyllä ollut ehkäpä paras idea tällä tontilla,vaikkakin miehen idea, seuraavaksi listaan tietysti sen kasvihuoneen;) Kuvassa pulikoi suvun vanha setämies ja joku muukin siellä näyttäisi olevan, eli innokkaita käyttäjiä on löytynyt kaikista ikäryhmistä, voin suositella lämpimästi kaikille allasta harkitseville. Ja aivan, ennenkun joku ehtii kysymään, niin mies on raksa-alan ammattilainen, mikä helpottaa kummasti elämää jos sattuu olemaan rakentamista vaativia haaveita, niin ja mää oon hoitsu, että uima-allas ei oo mikään ökykroisosten juttu nykypäivänä, vaikkakin kieltämättä investointi siinä missä auto tai etelänmatkakin :)

2 kommenttia:

  1. Kiitos tunnustuksesta. Kiva että mahdollistit näin blogisi löytymisen. Jäin tänne oitis, koska tuntuisi olevan mielenkiintoista ja mukavaa puutarhajuttua tiedossa. (ps....hoitsu kans...ja uima-allas kans)

    VastaaPoista
  2. Mä sit taas en oo hoitsu, eikä oo allasta... mutta meillä on meri ja viel järvikin käytössä ;D
    Jään kyllä lukemaan juttujasi! Ihanaa maanantaita :)

    VastaaPoista