sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Aamu paljasti armottoman todellisuuden malttamattomalle kevään odottajalle, kyllä se vaan on niin että nyt on vielä täysi talvi. Yön aikana satanut lumen määrä on kerrassaan riittävä, tontin takana oleva koivikko hohtaa valkoisena kuin keskitalvella konsanaan.
Jäniksen riivattu on jälleen alkanut viihtyä hieman liiankin hyvin mun puutarhassa, eilen huomasin papanoita hangella, ja aivan, taas on käyty nuuskimassa hortensioita ja kierrelty kuvan puuta silläsilmällä, mokoma jänö...Se, miksi sanon jälleen , johtuu edellisen kesän tapahtumista: Siis touko/kesäkuussa jouduin siirtämään puutarhani rakennuksen tieltä uuteen paikkaan, mielessä oli upeat englantilaiset puutarhat ja minä kaivoin ja istuttelin, eräänä aamuna katsoin ikkunasta ja totesin, että englantilainen puutarha on ilmeisen onnistunut, siellä pensaat kukkivat aamuauringon lämmössä ja kaiken keskellä köllötteli selällään maaten laiskanpulskea JÄNIS, iik, ihan näin englantilaistyylistä puutarhaa en halunnut että kanitkin olisi mukana!!! Tuo samainen jänö se sitten makoili siellä pensaiden keskellä ilmeisen rentoutuneena useina aamuina pitkin kesää, sen intoa ei latistanut edes pieni musta koira, jänis siirtyi laiskasti orapihlaja aidan toiselle puolelle koiran tieltä, ja palasi heti takaisin kun koiruus kutsuttiin sisälle , eli paras lienee tottua ajatukseen, että kyseinen pupu kuuluu kalustoon, sen herkkua on mun syyshortensiat , mutta tähän asti se on kohteliaasti jättänyt rauhaan luumupuut sekä päärynäpuun , silti hieman epäilen, että se aikoo maistaa hieman koristeomenapuuta, jahka se löytää sopivan reijän rungon suojauksesta.

5 kommenttia:

  1. Kaunis koristeomenapuu, toivottavasti teidän kotijänis jättää sen rauhaan. Meillä pääsi nakertamaan viime keväänä koristeomenapuuta aika pahasti, mutta puu toipui ja kukki kuitenkin.

    VastaaPoista
  2. Voi, meillä kevättä ootellaan ihan tosissaan (auringon paisteessa). Käyppä kurkkaamassa kuvia ;)
    Meillä pyörii kans pihapiirissä niitä niin "sulosii" pupui...

    VastaaPoista
  3. Hei kevään malttamaton odottaja, sulle on haaste blogissani. Ihana kuva koristeomppupuusta :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin kyllä, kun klikkasin kohtaa "nimetön" niin heitti omaan blogiin, hiukan on vielä tuo hakusessa että miksi joissakin blogeissa ei näy nimi ja toisissa näkyy jopa kuvakin, mutta ehkä se siitä ajan kanssa korjaantuu :D

      Poista